Lajin historia

IMRICH ”IMI” LICHTENFELD

Imi Sde-Or (aiemmin, Imrich Lichtenfeld) syntyi vuonna 1910 unkarilaisjuutalaiseen perheeseen Budapestissa. Hän varttui Bratislavassa Slovakiassa, jossa hänen isänsä, Samuel Lichtenfeld, toimi komisariona Bratislavan poliisissa.

Entisenä sirkusakrobaattina Samuel Lichtenfeld omisti voimistelusalin, jossa opetettiin useita eri lajeja mukaan lukien itsepuolustusta. Isänsä vaikutuksen johdattamana Imistä tuli erittäin menestynyt nyrkkeilijä, painija ja voimistelija ja hän kilpaili sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

KRAV MAGA SYNTYY

1930-luvun puolivälissä antisemitistiset mellakat uhkasivat juutalaisväestöä Bratislavassa. Imistä tuli tuolloin noin 100 henkisen nuoren miehen ryhmän johtohahmo. Yhdessä he puolustivat naapurustoa rasistisia ja fasistisia jengejä vastaan. Näiden reaalimaailman kokemusten pohjalta Imi ymmärsi, että urheilulla ei ollut juurikaan tekemistä reaalimaailman väkivaltatilanteiden kanssa ja alkoi opettaa ystäviään.

Imin kasvuympäristö, isän toimet ja opetukset, kamppailu-urheilu, tosielämän väkivaltatilanteet ja hänen luontainen lahjakkuutensa mahdollistivat myöhemmässä vaiheessa käytännöllisiä tekniikoita sisältävän itsepuolustusjärjestelmän kehittämisen.

Imi kehitti perustavaa laatua olevan itsepuolustuksen periaatteen: ”Käytä luontaisia liikkeitä ja reaktioita puolustautumiseen yhdistettynä välittömään ja päättäväisiin vastahyökkäyksiin”.

1940 JA ETEENPÄIN

Vuonna 1940 Imi pakeni natsien miehitystä kotimaastaan kohti Palestiinaa, joka tuolloin oli Brittien mandaatin alla. Imi asettui lopulta Palestiinaan taisteltuaan vapaan Tsekkiläisen legioonan mukana Pohjois-Afrikassa. Palestiinassa Imi toivotettiin tervetulleeksi Israelin puolustusvoimia edeltäneeseen Hagana-sotilasjärjestöön, jossa Imin taistelukyvyt huomattiin heti.

SOTILAS KRAV MAGA

Vuonna 1944 Imi aloitta sotilaiden kouluttamisen omilla erikoisosaamisen alueillaan: fyysisen kunnon kehittämisessä, uinnissa, veitsen käytössä ja veistä vastaan puolustautumisessa. Tänä aikana Imi koulutti useita Haganan ja Palmachin (Haganan iskujoukko) eliittiyksiköitä sekä poliisiyksiköitä.

Kun Israel perustettiin vuonna 1948 ja sen puolustusvoimat muodostettiin tuli Imistä fyysisen koulutuksen ja krav maga pääkouluttaja. Hän palveli kaikkiaan 20 vuotta, jona aikana hän kehitti ja hioi ainutlaatuisen itsepuolustus- ja taistelumenetelmän.

Jäätyään eläkkeelle puolustusvoimista vuonna 1964 Imi alkoi muokata krav magaa myös siviilien itsepuolustuksen tarpeisiin ja avasi kaksi harjoittelukeskusta Tel-Aviviin ja Netanyaan. Hänen opetusmetodinsa oli muokattu soveltuviksi sukupuolesta ja iästä riippumatta kaikille, jotka saattaisivat tarvita osaamista itsensä tai läheisensä suojelemiseksi hyökkäystä vastaan.

SOTILAS JA HERRASMIES

Imi menehtyi vuonna 1998 88-vuotiaana. Hän jatkoi krav magan kehittämistä aina viimeisiin päiviinsä saakka lähimmän oppilaansa Eyal Yanilovin kanssa. Imi korosti aina suuresti periaatteitaan: toisten ihmisten kunnioittamista, oikeudettoman ja ylimitoitetun voiman käytön välttämistä, vaatimattomuutta, rauhaa rakastavaa käytöstä ja ns. reilua peliä.

Tarkempi kuvaus Imin elämänvaiheista löytyy muun muassa hänen ja Eyal Yanilovin yhdessä kirjoittamasta kirjasta ”How to Defend Yourself Against Armed Assault”.

Eyal Yanilov ja Krav Maga Global ovat jatkaneet Imin periaatteiden vaalimista ja jakamista ympäri maailmaa.