Kouluille ja urheiluseuroille

DEMOTUNNIT JA LUENNOT KOULUILLE JA SEUROILLE

Lasten ja nuorten vastuuohjaajilta on mahdollista tilata kouluille tai urheiluseuroille demoharjoitus. Meiltä on mahdollista tilata myös luentoja liittyen lasten ja nuorten liikuntaan ja itsepuolustukseen. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: kravjunior(at)kmgfinland.com.

ITSEPUOLUSTUSHARJOITTELUA URHEILUSEUROILLE

Itsepuolustusharjoittelu tuo eri joukkuelajien harjoitteluun monipuolisuutta, mikä on etenkin nuorille harjoittelijoille erityisen tärkeää. Harjoituksissa opetellaan monipuolisesti ketteryyttä, kehonhallintaa, voimaa ja koordinaatiota. Erilaisten kamppailullisten leikkien ja pelien avulla opitaan ottamaan kontaktia kanssaharjoittelijoihin. Lisäksi monipuolinen harjoittelu kehittää psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja. Hyvä motorinen koordinaatio ja hyvin kehittynyt fysiikka on tärkeää monessa urheilulajissa. Useat eri tutkimukset ovat osoittaneet, että monen lajin harjoitteleminen on hyödyllistä etenkin voiman ja koordinaation kehittämisen kannalta. Erityisesti ennen 12 ikävuotta lasten olisi hyvä osallistua päälajinsa lisäksi myös muiden lajien harjoituksiin. Kamppailu kehonhallintapainotuksella on erinomaisesti muita lajeja tukeva harjoittelun muoto.

Itsepuolustusharjoittelu on monipuolista liikuntaa, joka kehittää voimaa, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Lisäksi harjoittelu antaa valmiuksia selviytyä mahdollisista arkielämän uhka- tai väkivaltatilanteista. Lasten ja nuorten itsepuolustusharjoittelu perustuu pitkälti ennaltaehkäisyyn eli kuinka välttää uhkaavat tilanteet jo ennakolta. Lisäksi itsepuolustusharjoittelu kasvattaa itsetuntoa, jolloin todennäköisyys kiusatuksi tulemiseen pienenee.

REFERENSSIT

Espoon Pesis 09-11: https://www.espoonpesis.fi/juniorit/

KyIF käsipallotytöt 03-04: http://www.kyifhandis.fi

Masalan kisa: http://www.masalankisa.fi/lajit/jalkapallo/p05

ACK: http://www.ack.fi

Kirkkoharjun koulu (yläaste): http://www.kirkkonummi.fi/prime_370.aspx

Nissnikun koulu: https://www.kirkkonummi.fi/nissnikun-koulu-1

Kartanorannan koulu: https://www.kirkkonummi.fi/kartanonrannan-koulu-1

Sotungin koulu: http://www.sivistysvantaa.fi/sotunginkoulu/index.html

Haukilahden koulu: https://www.espoo.fi/fi/haukilahden-koulu